Opasteet, ko­ho­kyl­tit ja ko­ho­kar­tat

Opasteiden sijainti

Opasteet sijoitetaan johdonmukaiseen ja helposti havaittavaan paikkaan, kuten rakennuksen pääoven tuntumaan ja käytävillä risteyskohtiin. Opasteiden lähelle on päästävä vaivatta, ja niiden luokse voi johdattaa ohjaava lattiamateriaali.

Helposti havaittavat opasteet sijaitsevat esteettömästi, katsesuuntaan nähden loogisesti silmän korkeudella (1 400–1 600 mm lattiasta).

Katosta riippuvan tai seinästä ulkonevan opasteen alle tulee jäädä 2 300 mm vapaata tilaa, jotta siihen ei törmää. Katosta riippuvat opasteet eivät kuitenkaan yleensä auta heikkonäköisiä liikkujia, sillä heidän on päästävä riittävän lähelle lukeakseen opaste.

Huoneopasteen oikea sijoitustapa on seinällä, oven avautumispuolella silmänkorkeudella. Tällöin opastetta voi lukea läheltä ilman aukeavan oven aiheuttamaa törmäysvaaraa.

Valaistus ja heijastus

Opasteen kohdalla tulee olla hyvä, häikäisemätön valaistus. Vastavalo vaikeuttaa opasteen havaitsemista. Häikäisyherkän näkövammaisen ihmisen voi olla mahdotonta lukea opastetta, jos sitä valaisee häikäisevä kohdevalo.

Läpinäkyvä tausta (lasipinta tai vastaava) on erittäin ongelmallinen näkövammaisille, koska pinta aiheuttaa jo itsessään heijastumia eikä kontrastia taustan ja kirjaimen välille synny. Häikäisyn välttämiseksi opasteet tehdään puolihimmeiksi.

Vaihtuvaa tietoa (esimerkiksi aikataulut, lounaslistat) voidaan opastaa myös nykyaikaisin LCD-näytöin, joissa on hyvä heijastamaton pinta. Tekstin kokoon ja kontrasteihin sekä väritykseen on kiinnitettävä huomioita samoin kuin muissakin opasteissa.

Väritys ja kontrastit

Opasteiden värityksen tulee olla yhtenäinen ja erottua tilan muusta värityksestä. Taustan ja kirjaimen/symbolin välisen kontrastin on oltava mahdollisimman hyvä. Paras näkyvyys syntyy tummalla pohjalla olevista vaaleista kirjaimista.

Jos rakennuksen eri osilla on selkeät tunnusvärit, voi väri antaa lisäinformaatiota ja toimia opasteena.

Alla olevassa kuvassa wc-tilojen opasteissa on kohosymbolit ja pistekirjoitusta ja värikontrasti taustan ja opasteen sekä opasteen ja kohokuvion välillä on hyvä.

Kirjasinkoko

Opasteiden koko ja kirjasimen koko määrittyy katseluetäisyydestä: mitä kauempana opaste sijaitsee katselijasta, sitä suurempi täytyy opasteen olla. Heikkonäköisille on kuitenkin tärkeää, että opastetta pääsisi tarkastelemaan lähietäisyydeltä esteettömästi, ja siksi opasteen edessä ei saa olla esimerkiksi kalusteita.

Opasteisiin tulee valita selkeä kirjasintyyppi, kuten Arial, Helvetica, Gil Sans tai Tiresias Signfont.Luettavuutta parantaa, jos alkukirjain on isolla (versaali) ja tekstiosassa pienin kirjaimin (gemena).

Suositeltava tekstikorkeus heikkonäköisen kannalta:

• vähintään 15 mm opasteissa, joiden välittömään läheisyyteen voi päästä
• 25–40 mm sijaintia ja suuntaa osoittavissa opasteissa, jotka luetaan muutaman metrin etäisyydeltä, mutta joiden välittömään läheisyyteen myös pääsee
• 70–100 mm nimikilvissä ja vastaavissa opasteissa, jotka luetaan 1–3 metrin etäisyydeltä
• vähintään 100 mm opasteissa, jotka sijaitsevat kulkuväylän yläpuolella, yli kahden metrin korkeudessa.

Kohokirjaimet

Tunnusteltavat kyltit ovat tärkeitä näkövammaiselle ihmiselle silloin, jos hän pystyy paikantamaan kyltin näön avulla mutta ei pysty lukemaan painettua tekstiä. Koho- ja pistekirjoitusta sisältävät kyltit sijoitetaan siten, että niitä on helppo tunnustella.

Kohokirjaimia on hyvä käyttää opasteissa, joissa on lyhyt teksti, kuten huoneen nimi ("auditorio") tai kerroksen tai huoneen numero.

Kirjaimen tai numeron tulee aina olla koholla, ei kaiverruksena. Kohokirjaimen korkeuden pinnasta tulee olla 1 mm. Kohokirjaimen oikea koko on 15–40 mm. Kohokirjainten ympärille jätetään tilaa tunnusteluun, ja kylteissä tulee välttää teräviä reunoja.

Opasteita kohokirjaimin voi hankkia Näkövammaisten liiton Taktiili-kirjapainosta- Ulkoinen linkki.

Pistekirjoitus opasteissa

Jos opasteissa käytetään pistekirjoitusta, siinä tulee olla sama informaatio kuin painetussa tekstissä. Pistekirjoitus alkaa samasta kohtaa kuin muukin teksti. Pistekylteissä käytetään aina standardinmukaista pistekirjoitusta, eli sitä ei suurenneta tai pienennetä.

Pistekirjoitusopasteita voi hankkia Näkövammaisten liiton Taktiili-kirjapainosta- Ulkoinen linkki.

Kohokartat

Kohokartat ovat lievästi kolmiulotteisia, käsin tunnusteltavia kuvauksia kartoista ja pohjapiirroksista. Ne sisältävät usein sekä tunto- että näköaistin kautta saatavaa tietoa. Kohokartat ovat tärkeä tapa välittää näkövammaisille henkilöille maantieteellistä ja avaruudellista informaatiota.

Rakennuksen tai alueen hahmottamista helpottaa opaskartta, jossa on kuvattu tärkeimmät kohteet. Jotta myös ympäristö hahmottuu, kuvataan kartassa myös lähiympäristöä ja tärkeimpiä maamerkkejä.

Hyvin tehty kohokartta parantaa sokeiden ja heikkonäköisten ihmisten mahdollisuuksia itsenäiseen liikkumiseen. Kun hallitsee kohokarttojen käytön, helpottuu jopa vilkkaan kaupunkiympäristön hahmottaminen. Karttoja tutkimalla reitin voi painaa mieleen tehokkaasti. Pelkästään reitin kulkeminen näkevän ihmisen opastamana ei aina auta saamaan kokonaiskäsitystä ympäristöstä.

Karttaa luetaan joko pelkästään sormien tuntoaistin tai näkö- ja tuntoaistin varassa. Tuntoaistiin perustuvan esityksen selitykseksi on liitettävä joko selittävä pistekirjoitusteksti tai ääniselostus.

Jos kartassa on kosketeltavien elementtien lisäksi hyvät kontrastit ja selkeät tekstit, on siitä hyötyä sekä sokeille että heikkonäköisille ihmisille.

Kaikkia käyttäjiä palveleva kohokartassa on otettu huomioon mm. seuraavat asiat:

• kartassa on käytetty selkeitä väri- ja tuntokontrasteja sekä piste- sekä normaalikirjoitusta
• kartta on sijoitettu oikeasuuntaisesti ympäristöön nähden
• kartta on sijoitettu niin, että sitä ylettyvät lukemaan myös lapset ja pyörätuolia käyttävät henkilöt (polvitila).

Rakennuksen tunnusteltava pohjakaava sijoitetaan sisäänkäynnin läheisyyteen rakennuksen suuntaisesti, mielellään rakennuksen sisälle. Kartta tulee sijoittaa kulkureitin ulkopuolelle niin, että se on helposti löydettävissä ja sen ääressä on rauhallista ja turvallista lukea karttaa.

Alla olevassa kuvassa  on Iiris-keskuksen infotaulu, joka on suunniteltu yhteensopivaksi sen alla olevan kohokartan kanssa. Eri kerrokset esitellään samassa kohdassa – ensin painettuna tekstinä opastekyltissä ja sitten kohokartassa sen alla. Kohokartassa käytetyt tunnusteltavat materiaalit ovat näkyvillä myös opastetaulussa.

Kartta käyttötarkoituksen mukaan

Kohokarttoja valmistetaan kollaasina eri materiaaleja yhdistellen, kuohupaperista tai Theroform-menetelmällä, jossa materiaalina on muovi.

Tavalliseen karttaan verrattuna kohokarttaan mahtuu vähemmän informaatiota, joten se on oltava hyvin pelkistetty tai vastaavasti runsas tietosisältö on eroteltava useaan erilliseen karttaan, joita tutkitaan yksi kerrallaan.

Kollaasimenetelmä

Kollaasimenetelmällä tehty kartta toteutetaan usein yksilöllisesti. Siinä yhdistellään eri materiaaleja, joiden valinnassa huomioidaan mm. seuraavia seikkoja:

• materiaalin miellyttävä tuntu
• kestävyys
• tuntokontrasti: käytettyjen materiaalien pinnat poikkeavat selvästi toisistaan
• värikontrasti: kartan eri alueet erottuvat myös visuaalisesti
• valittu materiaali voi myös symboloida kohdetta (ks. esimerkki Iiriksestä alla).

Kollaasimenetelmällä tehtävä kartta kannattaa suunnitella yhteistyössä käyttäjäryhmän kanssa. Ota tarvittaessa yhteyttä Näkövammaisten liittoon tai lähimpään alueyhdistykseen.

Alla oleva kuva on Iiris-keskuksen kollaasimenetelmällä tehty pohjapiirros, jossa on kymmeniä eri materiaaleja, esimerkiksi puuta, keramiikkaa, korkkia, kangasta ja terästä. Kartta on japanilaisen arkkitehdin Nao Saiton suunnittelema.

Kuohupaperikartta

Kuohupaperissa on lämpöön reagoivia mikrokapseleita, jotka hajoavat paperia lämmitettäessä ja nousevat koholle. Kuohupaperia myy Näkövammaisten liiton Aviris-apuvälinemyymälä- Ulkoinen linkki ja karttoja tekee Näkövammaisten liiton Taktiili-kirjapaino- Ulkoinen linkki.

Kuohupaperi toimii näin:

1. pohjapiirros tulostetaan tai kopioidaan ensin tavallisella tulostimella tai kopiokoneella kuohupaperille (kaikki tulostimet/kopiokoneet eivät kuitenkaan sovellu tähän)
2. kuohupaperi ajetaan erityisen lämpökoneen läpi
3. mustalla värillä piirretyt viivat ja kuviot kohoavat paperin pinnasta kaksiulotteisiksi kohokuvioiksi.

Menetelmän etuja:

• Tällä tavalla voidaan valmistaa karttoja henkilökohtaisiin tarpeisiin (oman kodin sekä esimerkiksi tapahtumiin ja näyttelyihin ja vastaaviin tilaisuuksiin, joissa kartan voi saada vaikka infosta mukaansa.
• Kartan valmistaminen on teknisesti helppoa: tarvitaan vain tietokone ja piirto-ohjelma, kuohupaperia ja lämpölaite. Kun alkuperäisaineisto on elektronisessa muodossa on piirroksen päivityskin helppoa.
• Suurenkin karttamäärän tuottaminen on yksinkertaista.
• Kartassa voi olla lisätekstiä, jota ei kohoteta.
• Mustavalkoisesta kohokartasta hyötyvät sekä sokeat että heikkonäköiset henkilöt.

Menetelmän ongelmia:

• Musta väri voi tahrata kädet.
• Kuohupaperikartalla ei ole mahdollista ilmaista korkeuseroja.

Alla olevassa kuohupaperikartassa on kuvattu tiet, rakennukset ja vesistöalue.

Muovikartta (tyhjiömuovaus)

Thermoform-menetelmässä kartta tehdään PVC-muovin tyhjiömuovauksella. Muovikarttoja voi tilata muun muassa näkövammaisten kirjaston Celian- Ulkoinen linkki oppimateriaalipalveluista.

Muovikartan valmistaminen:

• Kartan valmistukseen tarvitaan metallista, puusta tai muusta kuumuutta kestävästä materiaalista valmistettu pohjamuotti.
• Muovi tyhjiömuovataan muotin päälle erityisellä Thermoform-laitteella. Muovikarttoja ja -kuvia tekee tilauksesta Valteri-koulu Onerva- Ulkoinen linkki.
• Pistemerkinnät lisätään kirjoittamalla teksti tavalliselle pistekirjoituspaperille ja liimaamalla tekstikohdat muovikartan päälle.

Menetelmän etuja:

• Kartassa voidaan kuvata eri korkeuksia, pinnanmuotoja ja tarkkojakin yksityiskohtia.
• Samasta pohjamuotista on helppo valmistaa lisäkopioita.
• Kestävä, helppo pyyhkiä puhtaaksi.
• Helppo lisätä pistemerkintöjä myöhemminkin.

Menetelmän ongelmia:

• Pohjamuotin valmistaminen vaatii osaamista ja vie aikaa.
• Pohjamuotti voi olla helposti särkyvä ja vaikea varastoida.
• Kartta on yksivärinen.
• Painettu tai pistekirjoitusteksti voidaan lisätä vasta jälkeenpäin.

Alla on kaksi kuvaa tyhjiömuovikartan malleista. Molemmat Euroopan karttakuvat: Celia-kirjasto.

Kohokartat ulkotiloissa

Ulkotiloihin asennettavien kohokarttojen valmistuksen ja käytön haasteina ovat olleet Suomen sääolosuhteet, kuten kosteus, pakkanen sekä ilkivalta. Siksi on käytettävä ulkokäyttöön soveltuvia materiaaleja. Kartta tulisi myös asettaa katoksen alle, jotta lumi ja jää eivät tee pistekirjoituksesta ja kohomerkinnöistä lukukelvottomia.

Ulkokäyttöön soveltuvien kohokarttojen valmistuksessa tulee ottaa huomioon erityisesti seuraavat seikat:

• materiaalit tuntuvat miellyttäviltä
• materiaalit kestävät vaihtelevia sääolosuhteita
• materiaalit ja valmistustekniikka soveltuvat sarjatuotantoon (mm. opasteiden uusiminen).

Kartan sijoituksen tulee olla sellainen, että sen suunta on luonteva suhteessa kohteeseen tai reittiin, jota kartassa kuvataan. Siten esimerkiksi perinteinen pohjoinen-etelä sijoitus ei aina toimi, vaan kartan osoittaman reitin on oltava samassa suunnassa kuin reitti tai alue maastossa. Ilmansuunnat voidaan osoittaa pohjoisnuolella.

Pienoismallit

Rakennuksen pienoismalli helpottaa suunnistautumisessa, mutta se voi olla myös apuna kävijän halutessa saada kokonaiskuva rakennuksesta.

Ulkotiloissa sijaitsevan pienoismallin tai kohokartan tulee sijaita kulkuväylän sivussa niin, että se on helposti löydettävissä (ohjaava materiaali, pinnoituksen muuttuminen) ja niin, että se ei aiheuta törmäysvaaraa eikä mallia tai karttaa lukeva henkilö ole ohikulkijoiden tiellä.

Alla olevassa kuvassa Louhisaaren kartanosta tehty kosketeltava keraaminen pienoismalli. Kuva: Anna Ruskovaara.

Sanakartat

Karttamaiseman sanallinen kuvailu eli sanakartta on arvokas apu tutustuttaessa uuteen alueeseen tai reittiin.

Sanakartan laatiminen

1. Mieti, mitkä alueen tai rakennuksen ominaisuuksista ovat olennaisia ja kuinka ne kuvataan sanallisesti.
2. Sanakartta alkaa pääpiirteiden kuvailulla. Vasta sitten siirrytään yksityiskohtiin.
3. Kun kuvailet tiettyjen "raamien" sisällä olevaa aluetta, kerro mitkä ovat alueen pohjois-, itä-, etelä- ja länsirajat. Selityksen edetessä muistuta välillä, missä kohtaa kartalla liikutaan.
4. Pyri mahdollisimman yksinkertaiseen ilmaisuun.
5. Tee ensin sanakartasta raakaversio, jota voi parannella. Tarkista etenkin käyttämiesi käsitteiden ymmärrettävyys ja looginen etenemisjärjestys.
6. Sanakartta muunnetaan pistekirjoitukselle, luetaan kasetille tai tallennetaan äänitiedostona tietokoneelle.

Sanakartan etuja:

• Sanakarttaa voi hyödyntää, vaikka ei osaisi pistekirjoitusta tai ei olisi tottunut lukemaan kohokarttoja.
• Käyttäjä voi valmistaa itse omia sanakarttoja eri reiteistä. Kartta tehdään kohokartan perusteella tai kulkemalla reitti näkevän oppaan kanssa ja tekemällä muistiinpanot esimerkiksi nauhurilla.
• Sanakartta voidaan laatia reiteistä, joista kohokartan teko on mahdotonta. Reitti voi sisältää esimerkiksi kävelyä ja matkustamista julkisilla kulkuvälineillä.
• Kartan kopioiminen ja jakaminen on helppoa.
• Sanakartan voi muotoilla käyttäjän henkilökohtaisten tarpeiden mukaisiksi.

Sanakarttaan voi sisällyttää hyvinkin tarkkoja huomioita ympäristöstä, kuten

• katujen nimet
• liikenteen kulkusuunta
• epätavallisen korkeat tai matalat jalkakäytävän reunat
• maamerkit: myös äänet, tuoksut
• tiedot turvallisista tienylityspaikoista
• katujen kaltevuus, ylä- ja alamäet
• teiden pinnan laatu. 

Esimerkki sanakartasta:

Ääniopasteet

Äänen merkitys on suuri vaikeasti näkövammaisille, joiden liikkuminen ja suunnistautuminen perustuu ensisijaisesti kuuloon. Ääntä kohti voi mennä tai siitä voi etääntyä eli sitä voi käyttää kuultavana maamerkkinä. Esimerkiksi sisäänkäynnille on mahdollista ohjata oven yläpuolelle asennettavan äänimajakan, äänisignaalia lähettävän laitteen, avulla. Suojatien yhteydessä ääniopaste varmistaa turvallisen liikkumisen kertomalla, milloin valo on punainen ja milloin on turvallista ylittää tie.

Äänillä on suuria eroja siinä, miten ne auttavat suunnistamaan niitä kohti. Esimerkiksi tietokoneella käsitellyillä opasteäänillä ovat hyvä kuuluvuus ja suunnistautumista auttava äänen rakenne.

Ääniopasteet auttavat näkövammaista liikkujaa helpottamalla suunnistautumista kohteeseen, kuten rakennuksen pääovelle. Opasteäänen tulee olla ärsyttämätön, esimerkiksi nakuttava tai linnunlaulua muistuttava ääni, ei jatkuvasti piippaava. Ääniopasteen voi myös varustaa liiketunnistimella, jolloin se aktivoituu vain tarpeen tullen, eikä kuulu ympäristössä jatkuvasti.

Äänimajakka antaa oikean suunnan kohteeseen. Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksen pääovella on suunnistautumista helpottamassa linnunlaulua muistuttava äänimajakka. Kuuntele äänimajakan ääni:

Ääniopasteiden lisäksi jatkuvat käynti- tai toimintaäänet ovat käyttökelpoisia tunnistettavia opastavia ääniä. Suihkulähteet, leikkikentän tai hissin äänet, liukuportaan hurina tai liikenteen ja jalankulun melu voivat toimia ohjaavina äänilähteinä.

Äänten tunnistamista häiritsevät liian suuri tai liian vaimea äänen heijastuminen (kaiku), häiriöäänet kuten melu ja tarpeellisen äänen peittyminen muiden äänten sekaan. Talvella lumi vaimentaa äänet ulkona.

Lue lisää